Accessibility tools

Sulje
Tiedotteet | 7.6.2019

Emerituspiispa Wille Riekkinen Itä-Suomen yliopiston kunniatohtoriksi

Itä-Suomen yliopisto järjestää tohtoripromootion 6.–8. kesäkuuta Joensuun kampuksella. Yhdeksi filosofisen tiedekunnan neljästä kunniatohtorista vihitään Kuopion hiippakunnan emerituspiispa, teologian tohtori Wille Riekkinen.

Riekkisellä on ollut koko työuransa ajan monipuoliset yhteydet Joensuun yliopistoon, sittemmin Itä-Suomen yliopistoon. Riekkinen toimi vuodesta 1996 vuoteen 2012 Kuopion hiippakunnan piispana ja tuki piispakaudellaan akateemisen teologikoulutuksen laajentamista, mikä näkyi konkreettisimmin teologisen tiedekunnan perustamisena Joensuun yliopistoon vuoden 2002 alusta lukien. Vuosina 2014–17 Riekkinen toimi Itä-Suomen yliopiston hallituksen jäsenenä.

Wille Riekkinen on OLVI-säätiön hallituksen pitkäaikainen ja arvostettu jäsen.

Riekkisen lisäksi filosofisen tiedekunnan kunniatohtoreiksi vihitään muusikko, runoilija Ismo Alanko, yhdysvaltalainen emeritusprofessori Steven Feld ja brittiläinen professori Shirley Simon.

Kunniatohtoriksi vihkiminen on korkein huomionosoitus, mitä yliopisto voi ihmiselle osoittaa.

Mitä kaikkea promootiossa tapahtui? Lue lisää tohtoripromootiosta Joensuussa.

Share

Related: Tiedotteet


Harrastavien lasten ja vähän liikkuvien aikuisten hyvinvointi lisääntyi OLVI-säätiön tukemassa hankkeessa

11.6.2025

Säätiön tuella toteutetussa Ilolla-hankkeessa seurat ja perheet saivat lisäkoulutusta, jonka myötä lasten ja nuorten harjoitteluun ja kisapäiviin liittyvät käytännöt paranivat. Hyvinvointineuvonta auttoi lisäämään yli…

Tenniksen riemua Iisalmessa – OLVI-säätiön tukema Avoimet ovet -tapahtuma toi lajin tutuksi kaikille

9.6.2025

Iisalmessa järjestetty Avoimet ovet -tapahtuma lauantaina 17.5. houkutteli paikalle runsaasti tenniksestä kiinnostuneita kaikenikäisiä osallistujia.

Tulevaisuuteen vaikuttavia tekoja: OLVI-säätiö myönsi 1,28 miljoonaa euroa apurahoina ja avustuksina

29.5.2025

OLVI-säätiö on tehnyt kevään 2025 apurahakierroksen päätökset. Apurahoja ja avustuksia myönnettiin yhteensä 1 284 871 euroa 127 hakemukselle. OLVI-säätiön apurahat ja avustukset edistävät tutkimusta, koulutusta, kulttuuria…

Perheitä tukemalla ehkäistään monia ongelmia – Jo yli neljätuhatta vanhempaa ja lasta on päässyt voimauttavaan leiritoimintaan OLVI-säätiön rahoituksella

21.5.2025

Monelle perheelle ei ole itsestään selvää tai taloudellisesti mahdollista päästä pois omista ympyröistä tai edes omaa paikkakuntaa kauemmas. Nuorisokeskus Metsäkartanon Voimaa vanhemmuuteen -hankkeen leireillä tuetaan…

Ikääntymistä voi ja kannattaa ennakoida – OLVI-säätiö tukee Vanhustyön Keskusliiton tärkeää työtä

6.5.2025

Ikääntymisen ennakointi auttaa yksilöitä ja koko yhteiskuntaa. Vanhustyön Keskusliitto tarjoaa tietoa ennakoinnista ja järjestää vanhuuteen varautumiseen liittyvää toimintaa ikääntyville ja heidän läheisilleen.…

OLVI-säätiön myöntämät apurahat vuonna 2024

22.12.2024

OLVI-säätiö myönsi apurahoja vuonna 2024 yhteensä 2 456 255 euroa. Apurahapotti jakaantui 199 hakijan kesken säätiön apurahakohteisiin: Lapset ja nuoret: 1 049 635 euroa, vanhukset: 399 120 euroa,…