Panimomuseo on suljettu 7.4.2023 alkaen remotin vuoksi. Toivotamme museon ystävät museoretkelle loppukesällä 2023.
Oluen matka maltaista tuoppiin on ollut pitkä ja vaiherikas. Oluella on maksettu sotilaiden palkkoja, sitä on käytetty maksuvälineenä sekä lääkeaineena, ja löytyypä siitä maininta jopa Hammurabin laissakin, jossa olutta ylihintaan myyvät kapakoitsijat määrättiin hukutettaviksi. Tiettävästi vanhin dokumentti oluen juomisesta on 4 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, ja se on löydetty Mesopotamiasta.
Jo muinaissuomalaiset esi-isämme nauttivat olutta ja kansalliseepoksemme Kalevala kuvaakin vuolaasti oluenpanoa. Juoman tärkeää merkitystä korostanee se, että oluenpanosta kerrotaan Kalevalassa monisanaisemmin kuin maailman luomisesta. Olipa oluella omat jumalolentonsakin kuten Pellonpekko, joka antoi ohralle kasvun ja Osmotar, oluen seppä. Paljon myöhemmin, vuonna 1853, kansalliskirjailijamme Sakari Topelius lanseerasi aatteen, jossa mainitaan, että olut on hyvää, ravitsevaa ja kylmänäkin nautittuna lämmittävää ja terveellistä.
Iisalmessa on valmistettu olutta menestyksellä jo pian 145 vuotta. Oluen mielenkiintoiseen historiaan voi tutustua OLVI-säätiön vuonna 1988 perustamassa panimomuseossa. Museo esittelee monipuolisesti juoman kehitystyötä ja valmistusta vaihe vaiheelta. Museovierailija voi paneutua yli sadan vuoden takaiseen olutesineistöön, laboratorio- ja konttoritiloihin sekä mainosverstaaseen, jossa ideoitiin ja toteutettiin käsityönä mainoksia kauppoihin, autoihin ja lehtiin.
Ainutlaatuinen panimomuseo sijaitsee Iisalmessa Olvi-oluthallilla, aivan Olvin panimon kupeessa. Museokierroksen jälkeen vierailijat voivat nauttia ainutlaatuisessa Olvi-oluthallin ravintolassa maukkaan ja monipuolisen lounaan.
Panimomuseo on auki arkisin, ma-pe klo 8.00 – 13.00. Ei pääsymaksua.
Ravintolalounas Olvi-oluthallin lounasravintolassa ma-pe klo 10.00 – 13.00.
Opastetut kierrokset ryhmille (varaa ennakkoon) :
puh. 0400 492 001 tai 044 276 7729 | Ylä-Savon oppaat.
Kurkkaa Panimomuseoon | Panimomuseon VERKKOKAUPPA
Yhteystiedot: Panimomuseo | Olvi-oluthalli, Luuniemenkatu 4, 74100 Iisalmi > Sijainti
#visitiisalmi #iisalmiregion #iisalmijatienoot
