Accessibility tools

Sulje
Tiedotteet | 19.6.2019

Itä-Suomen yliopistolle 2,6 miljoonan euron rahoitus vesiympäristön strategisen tutkimuksen vahvistamiseen

Itä-Suomen yliopisto on saanut 2,6 miljoonan euron rahoituksen ”Vesiympäristö Itä-Suomen vaurauden ja hyvinvoinnin kiihdyttäjänä” -hankekokonaisuuteen vuosille 2019–2021. Hanketta rahoittavat Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Olvi-säätiö ja Saastamoisen säätiö.

Kolmen säätiön ainutlaatuinen yhteistyö lisää huomattavasti hankkeen vaikuttavuutta. Hankkeen tavoitteena on koota yliopiston Kuopion ja Joensuun kampusten, sekä julkisten ja yksityisten yhteistyötahojen osaaminen yhteistoiminnaksi vesialan innovaatioekosysteemin myötä. Hankkeessa tunnistetaan vesiin vaikuttavat negatiiviset tekijät, sovitetaan yhteen vesiin vaikuttavat toiminnot ja vesiympäristöjen hyödyntäminen, ja mahdollistetaan näin luonnon kestävään käyttöön perustuvan hyvinvoinnin ja liiketoiminnan kehittyminen Itä-Suomen alueella.

—Kolmen säätiön yhteinen rahoitus on meille ainutlaatuinen voimavara. Se antaa entistä paremman mahdollisuuden luoda Itä-Suomeen yhteinen vesialan tutkimuksen, kehittämisen ja koulutuksen kokonaisuus. Uskon, että vesialan alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö luo laajemminkin uskoa Itä-Suomen kehittämiseen. Tiedostamme haasteen, mutta koemme sen realistiseksi, iloitsee Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan dekaani, professori Jukka Jurvelin.

—Itä-Suomessa on jo tähän mennessä ollut veteen liittyvää tutkimusta yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Kuitenkin saatu lahjoitus selkeästi vahvistaa monitieteistä tutkimusotetta ja veteen liittyvän tutkimuksen arvoketjua luonnontieteellisestä tutkimuksesta ihmisen käyttäytymiseen ja kaupallistamiseen, Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan dekaani, professori Sari Rissanen lisää.

Olvi-säätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja Saastamoisen säätiö ovat etsineet yhteistä kohdetta, jonka kautta löytyy tapa edistää yhdessä tärkeää tutkimushanketta. Konsortiona tuomme hankkeeseen enemmän rahoitusta, mikä vahvistaa edellytyksiä hankkeen merkittävyyden ja vaikuttavuuden toteutumiselle, toteavat kolmen säätiön edustajat.

Itä-Suomen yliopiston tieteiden rajat ylittävällä vesitutkimuksella on jo pitkät perinteet. Yliopistossa tutkitaan jo nyt muun muassa vesien puhdistukseen, käsittelyyn ja analytiikkaan liittyvää teknologian ja veden epäpuhtauksien riskinarviointia, perinteiseen kala- ja kalastusbiologiaan liittyvää käyttäytymisekologiaa, molekyyliekologiaa ja ekotoksikologiaa, ilmastonsuojelua, luontomatkailua, sekä lainsäädäntöä ja poliittisia ulottuvuuksia.

Tutkimuksesta tulee paremmin koordinoitua siten, että veteen liittyviä ilmiöitä tarkastellaan samaan aikaan sekä luonnontieteiden että yhteiskuntatieteiden näkökulmasta yhdessä tärkeimpien sidosryhmien kanssa.

— On tärkeää, että alueemme vesivaroja hyödynnetään vastuullisesti myös tulevaisuudessa. Jatkossa monialaista tutkimusta koordinoidaan entistä vahvemmin, ja integroidaan se yhteistyötahojen kanssa tehtävään kehittämiseen. Vesialalle kehittyy entistä vahvempi monialainen tutkimusyhteisö, jossa luonnontieteiden, kauppatieteiden ja oikeustieteiden osaaminen yhdistyy. Tutkimustietoa sovelletaan vastuullisesti yhdessä tärkeiden sidosryhmien kanssa. Näin rakennamme Itä-Suomeen kestävää kehitystä, Jurvelin toteaa.

Lisätietoja:

Dekaani, professori Jukka Jurvelin, Itä-Suomen yliopisto, p. 040 353 9282
Dekaani, professori Sari Rissanen, Itä-Suomen yliopisto, p. 040 594 3774
Asiamies Arto Mäenmaa, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, p. 09 4542 4010
Hallituksen pj., Heikki Sirviö, Olvi-säätiö, p. 0500 676814

Kuvassa: Yliopiston ja säätiöiden edustajat, vas. Sari Rissanen, Jukka Jurvelin, Jussi Pihlajamäki, Harri Siiskonen, Petteri Karttunen, Seppo Karvinen,  Erkki Leppävuori, Marja Karttunen, Petra Karttunen, Arto Mäenmaa, Heikki Sirviö ja Jukka Mönkkönen. Kuva:Raija Törrönen/UEF

Share

Related: Tiedotteet


Pohjois-Savon säätiöiden yhteinen apurahahaku vuonna 2026

13.2.2026

Yhdistääkö tutkimus- tai kehittämishankkeesi Pohjois-Savon väestön sydän- ja verisuonitautien, hengityssairauksien ja ikääntyvien ihmisten elämisen laadun parantamista erityisesti aivoterveyden vahvistamisessa sekä…

Päivitys OLVI-säätiön apurahojen hakuaikoihin

6.1.2026

OLVI-säätiö on päivittänyt apurahojen hakukäytäntöjä tehostaakseen ja selkeyttääkseen apurahahakuprosessia, erityisesti väitöskirjatyöhön myönnettävien apurahojen osalta.

OLVI-säätiön juhlavuosi huipentuu joulukuussa konserttiin Pyhän Ristin kirkossa

3.12.2025

Juhlavuoden huipentavan tapahtuman yhtenä tavoitteena on nostaa esiin lahjakkaita yläsavolaisia laulajia, musiikintekijöitä sekä muusikoita. Illan aikana kuullaan herkkiä balladeja, afrobeattia ja kansainvälisiä hittejä aina…

OLVI-säätiö 70 vuotta – yhteisen hyvän puolesta

26.11.2025

OLVI-säätiö viettää 70-vuotisjuhlavuottaan 2025. Vuodesta 1955 lähtien säätiö on toiminut merkittävänä tukijana lasten ja vanhusten hyvinvoinnille, nuorten opinnoille, kotiseututyölle sekä luonnonvarojen ja…

OLVI-säätiön myöntämät apurahat vuonna 2025

20.11.2025

OLVI-säätiö myönsi apurahoja vuonna 2025 yhteensä 2 655 906 euroa 235 hakijalle.

Uudisraivaajien maa – Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot -kirja valittiin Vuoden kotiseututeokseksi

4.10.2025

Vuoden kotiseututeokseksi on valittu Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojalan ja akatemiatutkija Riina Turusen toimittama kirja Uudisraivaajien maa – Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot. Vuonna 2024 julkaistun teoksen on…