Accessibility tools

Sulje
Tiedotteet | 1.11.2019

OLVI-säätiö 64 vuotta

E.W. ja Hedwig Åberg allekirjoittivat säätiön säädekirjan 1.11.1955 Iisalmen panimokaupungissa. Säätiön nimeksi määrättiin OLVI-säätiö ja sen kotipaikaksi Iisalmi. Säätiön peruspääomaksi E.W. Åberg luovutti enemmistön omistuksessaan olleesta Olvin osakekannasta.

”Säätiön tarkoitus on ensi sijassa turvata Olvin panimon toiminnan varma jatkuvuus ja toisaalta halu tämän toiminnan tuloksilla tukea etupäässä Olvin toimialueella sellaisia tarkoituksia, jota harvemmin muilta tahoilta avustetaan”, Åberg kertoi perustamiskokouksessa. Åberg itse joutui aloittamaan toiminnan oluttehtaalla ilman varallisuutta. Hän luotti siihen, että lujasti yrittäen päämäärä saavutetaan. Åbergin kauaskantoinen päätös on pitänyt paikkakuntaa työllistävän panimon Iisalmessa ja suomalaisessa omistuksessa sekä auttanut lukuisia apurahan saajia 64 säätiön toimintavuoden aikana.

Säätiön perustaijilla on ollut suuri vaikutus Iisalmen kaupungin elinvoimaisuuteen. Kotiseutuhenkiset ja isänmaalliset Åbergit eivät halunneet toimia vain yhtiön hyväksi, vaan elinaikanaan he toimivat monin tavoin paikkakunnan yhteiseksi hyväksi.

Panimoyhtiö Olvi Oyj:n kasvun myötä myös OLVI-säätiön varallisuus on kasvanut. Säätiön jakamien apurahojen määrä on kasvanut käsikädessä panimon menestyksen myötä. Ensimmäinen avustus lienee ollut pari koria Olvin appelsiinilimonadia, nyt säätiö jakaa avustuksina noin 3,0 miljoonaa euroa vuosittain.

OLVI-säätiön toimintaympäristö on vuosikymmenten aikana muuttunut. Avustuskohteet heijastavat tämän päivän tarpeita säätiön sääntöjen määräämiä apurahakohteita noudattaen.

Perusajatus ja merkityksellisyys pysyvät. OLVI-säätiö – yhteiseksi hyväksi.

 

 

 

Share

Related: Tiedotteet


Harrastavien lasten ja vähän liikkuvien aikuisten hyvinvointi lisääntyi OLVI-säätiön tukemassa hankkeessa

11.6.2025

Säätiön tuella toteutetussa Ilolla-hankkeessa seurat ja perheet saivat lisäkoulutusta, jonka myötä lasten ja nuorten harjoitteluun ja kisapäiviin liittyvät käytännöt paranivat. Hyvinvointineuvonta auttoi lisäämään yli…

Tenniksen riemua Iisalmessa – OLVI-säätiön tukema Avoimet ovet -tapahtuma toi lajin tutuksi kaikille

9.6.2025

Iisalmessa järjestetty Avoimet ovet -tapahtuma lauantaina 17.5. houkutteli paikalle runsaasti tenniksestä kiinnostuneita kaikenikäisiä osallistujia.

Tulevaisuuteen vaikuttavia tekoja: OLVI-säätiö myönsi 1,28 miljoonaa euroa apurahoina ja avustuksina

29.5.2025

OLVI-säätiö on tehnyt kevään 2025 apurahakierroksen päätökset. Apurahoja ja avustuksia myönnettiin yhteensä 1 284 871 euroa 127 hakemukselle. OLVI-säätiön apurahat ja avustukset edistävät tutkimusta, koulutusta, kulttuuria…

Perheitä tukemalla ehkäistään monia ongelmia – Jo yli neljätuhatta vanhempaa ja lasta on päässyt voimauttavaan leiritoimintaan OLVI-säätiön rahoituksella

21.5.2025

Monelle perheelle ei ole itsestään selvää tai taloudellisesti mahdollista päästä pois omista ympyröistä tai edes omaa paikkakuntaa kauemmas. Nuorisokeskus Metsäkartanon Voimaa vanhemmuuteen -hankkeen leireillä tuetaan…

Ikääntymistä voi ja kannattaa ennakoida – OLVI-säätiö tukee Vanhustyön Keskusliiton tärkeää työtä

6.5.2025

Ikääntymisen ennakointi auttaa yksilöitä ja koko yhteiskuntaa. Vanhustyön Keskusliitto tarjoaa tietoa ennakoinnista ja järjestää vanhuuteen varautumiseen liittyvää toimintaa ikääntyville ja heidän läheisilleen.…

OLVI-säätiön myöntämät apurahat vuonna 2024

22.12.2024

OLVI-säätiö myönsi apurahoja vuonna 2024 yhteensä 2 456 255 euroa. Apurahapotti jakaantui 199 hakijan kesken säätiön apurahakohteisiin: Lapset ja nuoret: 1 049 635 euroa, vanhukset: 399 120 euroa,…