Accessibility tools

Sulje
Tiedotteet | 2.3.2020

Korvaamaton säätiötuki

Vuonna 2018 Säätiöt ja rahastot ry:n jäsenet rahoittivat tiedettä 223 miljoonalla eurolla, taidetta 63 miljoonalla eurolla ja muuta yhteiskunnan kehittämistä 164 miljoonalla eurolla Suomessa.

Tämän lisäksi säätiöt tekivät kertaluonteisia investointeja (mm. 14 miljoonaa euroa Amos Rexin rakennuskustannuksia) sekä maksoivat palkkoja työntekijöilleen. Kaikkiaan Säätiöt ja rahastot ry:n jäsenet käyttivät vuonna 2018 noin 500 miljoonaa euroa tarkoituksensa toteuttamiseen.

Lääketieteelle ja humanisteille säätiöt ratkaisevan tärkeitä tukijoita

Tieteessä ylivoimaisesti eniten tukea säätiöiltä saivat lääke- ja terveystieteet, yli 86 miljoonaa euroa. Summa on todella merkittävä, noin 30 % alan kaikista tutkimusmenoista. Kun valtion ja kotimaisten yritysten tutkimusrahoitus alalle on laskenut, lääketieteellinen tutkimus on yhä enemmän säätiörahoituksen varassa.

Humanistisia tieteitä säätiöt tukivat 36 miljoonalla eurolla. Säätiörahoituksella on humanistiselle tutkimukselle suuri merkitys: tuen osuus on yli 27 % alan kaikista tutkimusmenoista. Yhteiskunta- ja taloustieteet saivat 37 miljoonaa euroa, mikä on alan tutkimusmenoista 10 %.

Säätiöiden tuki tieteelle ja tutkimukselle on ollut itsenäisyyden ensimmäisen sadan vuoden aikana yli 4 miljardia euroa, mikä selvisi syksyllä 2018 valmistuneessa Tieteen tukijoukot -tutkimushankkeessa.

Taiteessa musiikki sai eniten

Taiteenlajeista eniten tukea sai musiikki, 16 miljoonaa euroa. Toisella sijalla olivat esittävät taiteet 13 miljoonalla eurolla. Molemmissa säätiöiden tuki vastaa 20 % julkisesta rahoituksesta, johon sisältyvät myös orkesterien ja teatterien valtionosuudet. Visuaalisissa taiteissa 11 miljoonan euron säätiörahoituksen rooli on merkittävin: se on yhtä suuri kuin julkinen rahoitus. Kirjallisuuden 7 miljoonaa euroa on niin ikään alalle merkittävä, kolmannes julkisesta rahoituksesta.

Yksityisten säätiöiden osuus taiteen ja kulttuurin tuesta on kasvanut vuosikymmenessä merkittävästi. Säätiöiden 63 miljoonaa euron tuki taiteelle on lähes kaksi kertaa yhtä paljon kuin Taiteen edistämiskeskus Taiken vuotuinen 35 miljoonan euron tuki.

Säätiöt tukivat kansalaisten hankkeita 164 miljoonalla eurolla

Säätiöiden vaikutus rivikansalaiselle on tärkeämpi ja monipuolisempi kuin aikaisemmin on tiedetty. Kansalaisyhteiskuntaa säätiöt tukivat kaikilla elämän alueilla museoista maanpuolustukseen, tiedekasvatuksesta liikuntaan ja urheiluun sekä yksittäisen toimialan kehittämisestä yhdistystoimintaan.

Selvitys säätiöiden vuoden 2018 tuen jakautumisesta. Gaia Consulting, 2020.

OLVI-säätiö mukana säätiökentän merkittävässä työssä

Iisalmelainen OLVI-säätiö on Säätiöt ja rahastot ry:n jäsen ja sen toimialue on Itä-Suomi. Vuonna 2018 OLVI-säätiö tuki sääntöjensä mukaisia kohteita yhteensä 3,0 miljoonalla eurolla. Vuoden 2019 tukisumma kohosi 3,4 miljoonaan euroon.

Share

Related: Tiedotteet


OLVI-säätiö tukee Kummien kanssa hanketta lapsen elämänlaadun parantamiseksi palliatiivisessa hoidossa ja pitkittyneen kivun hoidossa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

17.4.2024

25 % lapsista ja nuorista kokee jossakin vaiheessa lapsuuttaan yli 3 kuukautta jatkunutta kipua. Lasten pitkittynyt kipu onkin ollut viime vuosina enenevissä määrin tunnistettavissa merkittäväksi terveysongelmaksi.…

Taimenen kulkua ja luontaista lisääntymistä Luvejoessa ja Rotimojoessa edistää joukko aktiivisia talkoolaisia

2.3.2024

Luvejoen ja Rotimojoen uhanalaisen, perimältään arvokkaan taimenen elinkierto halutaan turvata kutupaikkoja kunnostamalla osakaskuntien talkooväen ja OLVI-säätiöltä saadun apurahan turvin. Herkkien ja pitkälti…

Lasten ja nuorten yliopiston Tiedeleirit

2.3.2024

Snellman EDUn Lasten ja nuorten yliopistossa tutustutaan tiedemaailmaan ja tutkimuksen tekoon toiminnallisen tekemisen ja hauskan oppimisen kautta. Tiedeleirien merkittävä mahdollistaja on OLVI-säätiö.

OLVI-säätiö vahvistamassa luontaisia hiilinieluja

16.1.2024

Metsät ovat tärkeä osa suomalaista sielunmaisemaa ja tärkein luonnonvaramme. Hyvin hoidettu metsä toimii merkittävässä roolissa hiilinieluna ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Mitä enemmän metsämme kasvavat, sitä enemmän…

OLVI-säätiön myöntämät apurahat vuonna 2023

23.11.2023

OLVI-säätiö myönsi apurahoja vuonna 2023 yhteensä 2,86 miljoonaa euroa. Apurahapotti jakaantui 204 hakijan kesken säätiön apurahakohteisiin: lapset ja nuoret: 1 004 550 euroa, vanhukset: 659 965 euroa, opintojen…

OLVI Foundation Neurochallenge – Brain health solutions with a national innovation competition

23.11.2023

The OLVI Foundation Neurochallenge innovation competition was organized on November 3-5, 2023, in the heart of the Savonia campus. The event brought together participants from several sectors and areas of expertise. The participants were…