Accessibility tools

Sulje
Tiedotteet | 15.6.2020

Kansallinen lasten ja nuorten kivunhoidon ja tutkimuksen keskus aloitti toimintansa

Uudessa lastensairaalassa aloitti kesäkuun alussa toimintansa Kansallinen lasten ja nuorten kivunhoidon ja tutkimuksen keskus, joka parantaa lasten kivunhoidon laatua ja saatavuutta Suomessa. Uuden lastensairaalan tukisäätiö lahjoitti HUSille 2,7 miljoonaa euroa keskuksen perustamiseen. OLVI-säätiön tuki hankkeelle on 500 000 euroa.

Kipukeskuksen tehtävänä on edistää pitkäaikaisesta ja vaikeasta kivusta kärsivien potilaiden hoitoa ja hoitoon pääsyä sekä tarjota moniammatillista apua lapsille ja nuorille. Kipukeskus tarjoaa konsultaatiopalveluita ja koulutusta Suomen yliopistollisille lastenklinikoille ja keskussairaaloille. Kipukeskuksessa panostetaan lasten kivunhoidon tutkimukseen, joka on jäänyt Suomessa ja myös kansainvälisesti vähäiseksi.

Uuden lastensairaalan tukisäätiön tekemä lahjoitus kattaa kipukeskuksessa henkilöstökulut kolmen vuoden ajalle. Tämän jälkeen kuluista vastaa HUS.

”Uusi lastensairaala rakennettiin palvelemaan koko Suomea. Sairaalan avauduttua olemme tukisäätiössä aktiivisesti etsineet keinoja tukea lastensairauksien hoitoa ja tutkimusta Suomessa. Haluamme yhdessä muiden lahjoittajien kanssa antaa tukemme lasten kivunhoidolle ja sen tutkimuksen edistämiselle”, sanoo Uuden lastensairaalan tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Anne Berner.

Nyt perustettava kipukeskus tukee jo pelkästään organisoitumisellaan sekä kansallisella ja kansainvälisellä verkostoitumisellaan kivun tutkimusta nykytilaa merkittävästi paremmin. ”Kivun hoidossa myös teknologisilla innovaatioilla, esimerkiksi virtuaalitodellisuuden sovelluksilla on yhä merkittävämpi rooli. Lasten ja nuorten kivunhoidon kehittämisellä on suuri merkitys myös lasten perheille kotona lasta hoidettaessa. Uuden lastensairaalan tukisäätiö sitoutuu omalla panoksellaan edistämään uusien teknologisten innovaatioiden mukaan tuomista sekä kehittämistä osana lasten ja nuorten kivunhoitoa”, kertoo Berner.

”Otamme todella kiitollisena lahjoituksen vastaan. Lahjoitus mahdollistaa potilaiden kivunhoidon aikaisempaa monipuolisemmin. Katseemme kohdistuu tiukasti tulevaisuuteen ja kivun hoidon kehittämiseen. Mahdollisuuksia on paljon: pystymme jatkossa hyödyntämään lääketieteen, tutkimuksen ja teknologian keinoja entistä paremmin lapsipotilaiden kivunhoidossa, sanoo toimialajohtaja Jari Petäjä HUSista.

Lasten kivunhoito vaatii erikoisosaamista

Lapsen kipu on yksilöllistä kuten aikuisillakin, osa lapsista tuntee kipua herkemmin kuin toiset. Erityistä lasten kivusta tekee sen, että kipu ilmenee eri-ikäisillä eri tavoin, mikä tekee kivun arvioinnista hankalampaa kuin aikuisen kohdalla.

Lasten kivuista valtaosa on akuuttia kipua, joka loppuu itsestään kudosten paranemisen myötä. Pitkäaikaisia kipuja lapsille aiheutuu pitkäaikaisten perussairauksien kuten reuman, harvinaisten sairauksien ja esimerkiksi syövän yhteydessä. Erittäin vaativia potilaita ovat niin sanotut toiminallisten kipuoireyhtymien potilaat. Laajalainen kipua on 7 prosentilla 10–12-vuotiaista ja 15 prosentilla 14–16-vuotiaista.

”Hoitamalla lapsen ja nuoren kipua tehokkaasti saavutamme inhimillisen kärsimyksen vähenemisen lisäksi konkreettisia potilaalle ja hoitojärjestelmälle syntyviä etuja. Hoitamalla kipua hyvin sairaalahoitoajat lyhenevät, leikkausten jälkikomplikaatiot vähenevät, kivun kroonistumisen riski pienenee, sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat ja terveydenhuoltopalveluiden käyttö vähenevät”, sanoo ylilääkäri Eija Kalso HUSista.

Ohjausryhmä kehittää ja edistää tutkimus- ja innovaatiotoimintaa sekä edistää kansainvälisyyttä

Kipukeskukselle on perustettu ohjausryhmä, johon säätiö on nimennyt edustajikseen verkostojohtaja Minna Komun, johtava pelisuunnittelija Reko Ukon ja tiedejohtaja Aleksis Karmen. HUS on nimennyt edustajikseen toimialajohtaja Jari Petäjän, ylilääkäri Eija Kalson ja kehityspsykologian dosentti Anu-Katariina Pesosen. Ohjausryhmä ohjaa kipukeskuksen toimintaa, jotta sen tutkimus- ja innovaatiotoimintaan sekä kansainvälistymiseen liittyvät tehtävät ja tavoitteet edistyvät.

Hankkeen tukijoukot

Lahjoituksen mahdollistivat Stiftelse Brita Maria Renlunds minne -säätiö, Seriously, Small Giant, OLVI-säätiö ja Lastenklinikoiden Kummit. ”Lasten kivunhoidon osaamisen kehittäminen, tutkimustyö sekä valtakunnallisesti toimiva kipukeskus on todella hieno asia. Meillä Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne -säätiölle on suuri ilo olla mukana perustajajäsenenä”, kertoo toimitusjohtaja Gun Sandberg-Wallin.

”Lasten kipukeskus on lapsille, mutta myös kaikille vanhemmille tärkeä hanke. On hienoa olla mukana tukemassa”, sanoo luova johtaja Petri Järvilehto Seriouslystä.

OLVI-säätiö perustelee tukeaan kipukeskukselle: ”Haluamme tukea toimintaa, jolla tasavertaistetaan lasten kasvua ja kehittymistä tasapainoisiksi aikuisiksi. Kipu jättää aina lapsen mieleen muistijäljen, pelkoa ja ahdistusta. Annamme tukemme lasten kivunhoidon ja sen tutkimuksen edistämiselle, jotta lapsi saa kivunhoitoon parhaan mahdollisen avun”.

Lisätietoa:

Lastensairaalantuki, hankejohtaja Anne Knaster, p. 040 830 0600, [email protected]

Heikki Sirviö, OLVI-säätiön hallituksen puheenjohtaja p. 0500 676 814
Mervi Toivainen, OLVI-säätiön asiamies p. 050 548 4384

 

Share

Related: Tiedotteet


OLVI-säätiön juhlavuosi huipentuu joulukuussa konserttiin Pyhän Ristin kirkossa

3.12.2025

Juhlavuoden huipentavan tapahtuman yhtenä tavoitteena on nostaa esiin lahjakkaita yläsavolaisia laulajia, musiikintekijöitä sekä muusikoita. Illan aikana kuullaan herkkiä balladeja, afrobeattia ja kansainvälisiä hittejä aina…

OLVI-säätiö 70 vuotta – yhteisen hyvän puolesta

26.11.2025

OLVI-säätiö viettää 70-vuotisjuhlavuottaan 2025. Vuodesta 1955 lähtien säätiö on toiminut merkittävänä tukijana lasten ja vanhusten hyvinvoinnille, nuorten opinnoille, kotiseututyölle sekä luonnonvarojen ja…

OLVI-säätiön myöntämät apurahat vuonna 2025

20.11.2025

OLVI-säätiö myönsi apurahoja vuonna 2025 yhteensä 2 655 906 euroa 235 hakijalle.

Uudisraivaajien maa – Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot -kirja valittiin Vuoden kotiseututeokseksi

4.10.2025

Vuoden kotiseututeokseksi on valittu Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojalan ja akatemiatutkija Riina Turusen toimittama kirja Uudisraivaajien maa – Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot. Vuonna 2024 julkaistun teoksen on…

Pitkäjänteinen humalatutkimus tuottaa viimein satoa – kahdeksan uutta suomalaista humalalajiketta markkinoille

18.9.2025

Luonnonvarakeskuksen (Luke) pitkäjänteinen tutkimus on tuottanut kahdeksan uutta suomalaista humalalajiketta: Alma, Hautalan Harras, Kernaala, Kroppa, Kähäri, Maliskylä, Peräkorpi-Nisu ja Torppari. Hanke toteutettiin…

NOVA-hanke tuo nuorten tarpeet keskiöön Iisalmen alueella

15.9.2025

Iisalmen alueella ryhdytään syyskuun 2025 alusta alkaen ottamaan käyttöön uudenlaista toimintamallia, jonka tavoitteena on katkaista nuorten syrjäytymisen kierre ja avata polkuja kohti opintoja, työtä ja parempaa arkea. NOVA –…