Accessibility tools

Sulje
Tiedotteet | 27.8.2020

Parasta nuori – täyttä elämää toimintaesteistä huolimatta

Jokaiselle nuorelle kuuluu mielekäs ja omaehtoinen tekeminen, fyysisestä vammasta tai toimintaesteestä huolimatta. Parasta nuori -toiminnassa nuoret saavat itse päättää, mitä haluavat tehdä. Pohjois-Savon alueella toimivassa hankkeessa etsitään fyysisesti vammaisia tai toimintaesteisiä nuoria omannäköisen toiminnan pariin. Toimintaa ei ole etukäteen suunniteltu, vaan se mietitään ja kehitetään yhdessä nuorten kanssa.

Parasta nuori -toiminnassa tavoitteena on vahvistaa nuorten osallisuutta ja vähentää syrjäytymisriskiä. Invalidiliiton ja OLVI-säätiön tuella toteuttama valtakunnallinen selvitys (v. 2018 – 2019) osoitti, että liikkumisrajoitteisilla nuorilla on muita ikäisiään suurempi riski syrjäytyä, ja he olivat tyytymättömämpiä elämäänsä.

Parasta nuori -toiminnassa etsitään uudenlaisia tapoja löytää nuoria toiminnan pariin mm. digitaalisten kanavien kautta. Hankkeen toiminta-aika on 24.2.2020 – 28.2.2021, ja sen rahoittajana toimii OLVI-säätiö. Suunnittelijana toimii Emma Lappi ja toimipaikkana on Kuopio, mutta toimintaa on koko Pohjois-Savon alueella.

Lue Kian tarina Viikko-Savosta: Kia ei anna haasteiden ja vaivojen lannistaa

Parasta nuori Instagramissa: @parasta_nuori_toiminta

Lähde: Invalidiliitto, tukijoukoissa OLVI-säätiö

 

Share

Related: Tiedotteet


Pohjois-Savon säätiöiden yhteinen apurahahaku vuonna 2026

13.2.2026

Yhdistääkö tutkimus- tai kehittämishankkeesi Pohjois-Savon väestön sydän- ja verisuonitautien, hengityssairauksien ja ikääntyvien ihmisten elämisen laadun parantamista erityisesti aivoterveyden vahvistamisessa sekä…

Päivitys OLVI-säätiön apurahojen hakuaikoihin

6.1.2026

OLVI-säätiö on päivittänyt apurahojen hakukäytäntöjä tehostaakseen ja selkeyttääkseen apurahahakuprosessia, erityisesti väitöskirjatyöhön myönnettävien apurahojen osalta.

OLVI-säätiön juhlavuosi huipentuu joulukuussa konserttiin Pyhän Ristin kirkossa

3.12.2025

Juhlavuoden huipentavan tapahtuman yhtenä tavoitteena on nostaa esiin lahjakkaita yläsavolaisia laulajia, musiikintekijöitä sekä muusikoita. Illan aikana kuullaan herkkiä balladeja, afrobeattia ja kansainvälisiä hittejä aina…

OLVI-säätiö 70 vuotta – yhteisen hyvän puolesta

26.11.2025

OLVI-säätiö viettää 70-vuotisjuhlavuottaan 2025. Vuodesta 1955 lähtien säätiö on toiminut merkittävänä tukijana lasten ja vanhusten hyvinvoinnille, nuorten opinnoille, kotiseututyölle sekä luonnonvarojen ja…

OLVI-säätiön myöntämät apurahat vuonna 2025

20.11.2025

OLVI-säätiö myönsi apurahoja vuonna 2025 yhteensä 2 655 906 euroa 235 hakijalle.

Uudisraivaajien maa – Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot -kirja valittiin Vuoden kotiseututeokseksi

4.10.2025

Vuoden kotiseututeokseksi on valittu Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojalan ja akatemiatutkija Riina Turusen toimittama kirja Uudisraivaajien maa – Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot. Vuonna 2024 julkaistun teoksen on…