Accessibility tools

Sulje
Tiedotteet | 13.12.2018

OLVI-säätiöltä merkittävä panostus Pohjois-Savon biotalousopetukseen

Biotalouden mahdollisuudet ja luova yrittäjyys -hanke on merkittävä avaus biotalouden opetuksen kehittämisessä Pohjois-Savossa. OLVI-säätiö myönsi Maaseutuammattiin ry:n koordinoimaan koulutuksen pilottihankkeeseen 530.000 euroa. Yhteistyön tavoitteena on turvata alueen biotalouden osaaminen ja työvoima tulevaisuudessa sekä vahvistaa alueen elinvoimaisuutta.

Pohjois-Savo elää vahvasti maa- ja metsätaloudesta sekä niihin liittyvistä liitännäiselinkeinoista. Metsät, luonto, maaseutu ja vesistöt luovat erinomaiset puitteet toimialan teollisuudelle ja yrittäjyydelle. Maakunta on vahvaa puuntuotannon-, maidon- ja lihantuotannon sekä marjantuotannon aluetta. Toimintaympäristön monipuolisuuteen kuuluvat myös kalastus-, metsästys- ja erämatkailu sekä luonto- ja maaseutumatkailu. Lisäksi upea luonto antaa paljon vaihtoehtoja hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitoon.

Haluttuja biotalouden ammattilaisia maakuntaan

Biotalouden tulevaisuuden perustana on vahva metsä- ja maatalousalan, teknologian, rakentamisen, energian, kemian sekä elintarvike- ja terveysalan osaaminen Suomessa. Tulevaisuuden liiketoimintaan liittyvät lisäksi biopohjaiset tuotteet ja bioenergia, kemianteollisuus, uudet teknologiat sekä puurakentaminen urbaanissa ympäristössä.

Biotalouden mahdollisuudet ja luova yrittäjyys –hankkeen pilottivaihe kestää neljä vuotta. Hankkeen tavoitteena on parantaa niin nuorten kuin opettajien biotalousosaamista Pohjois-Savon yläkouluissa ja lukioissa. Vuoden 2019 alussa starttaavan hankkeen ensimmäisessä vaiheessa pilottikouluina ovat Kiuruveden lukio, Sonkajärven Lyseotien koulu, Suininlahden koulu Siilinjärveltä ja Kuopion Lyseon lukio.

Maaseutuammattiin ry:n toiminnanjohtaja Niina Mäntyniemi kertoo, että tavoitteena on kehittää koulutukseen uusia ja aiempaa luovempia menetelmiä ja toimintamalleja sekä tiivistää yhteistyötä alueen yritysten ja työelämäkumppaneiden kanssa. Hankkeen kantavana teemana on yrittäjyyskasvatus ja -koulutus. Tämän päivän nuorten tehtävänä on kehittää tulevaisuuden biopohjaiset tuotteet, palvelut ja toimintaprosessit. Samalla turvataan Pohjois-Savon yritystoimintaa toimialalla sekä maakunnan elinvoimaisuutta.

Opetussuunnitelmaan sisältyvä koulutus valmentaa nuoria aiempaa paremmin vastaamaan biotalouden tarpeisiin ja luomaan uutta kotiseutulähtöistä yrittäjyyttä. Biotaloudessa uusiutuvia luonnonvaroja käytetään monipuolisesti ravinnon, energian, tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen. Tärkeimpiä uusiutuvia luonnonvaroja ovat metsien, maaperän ja vesistöjen biomassa eli eloperäinen aines sekä makea vesi. Taloudellisten ja tuotannollisten tavoitteiden lisäksi hankkeessa korostuvat luonnon monimuotoisuus sekä siihen liittyvät arvot ja luonnonvarojen kestävä käyttö.

OLVI-säätiö arvioi myönteistä tukipäätöstä tehdessään, että Maaseutuammattiin ry:n Biotalouden mahdollisuudet ja luova yrittäjyys -hanke keskittyy erityisen tärkeiden osaamiskapasiteettien rakentamiseen jo varhaisvaiheen koulutuksessa ja kasvatuksessa kestävän ja alueelle hyvin sopivan kehityksen turvaamiseksi Pohjois-Savossa: nuoret ja yrittäjyys, yhteistyö yritysten ja koulutuksen toimeenpanijoiden välillä sekä biotalouden nostaminen hankkeen keskiöön, kertoo OLVI-säätiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Sirviö.

Maaseutuammattiin ry

Maaseutuammattiin ry ohjaa lapsia ja nuoria sekä opettajia maa- ja metsätalouden ammatteihin, maaseutuyrittämiseen sekä maaseudun mahdollisuuksiin asuin-, työ- ja yritysympäristönä. Yli 10 vuotta toimineen yhdistyksen toimialue on Pohjois-Savo. Yhdistyksessä on runsaat 50 jäsentä, mm. Itä-Suomen yliopisto, Savonia ammattikorkeakoulu, Savon ammattiopisto ja Ylä-Savon ammattiopisto sekä kaikki keskeiset maa- ja metsätalouden yritykset ja organisaatiot.

OLVI-säätiö

OLVI-säätiö on yleishyödyllinen säätiö. Sen perustivat vuonna 1955 Olvin pitkäaikainen toimitusjohtaja ja pääomistaja, teollisuusneuvos E.W. Åberg puolisonsa rouva Hedwig Åbergin kanssa. Säätiön peruspääomaksi E.W. Åberg luovutti enemmistön omistuksessaan olleesta Olvin osakekannasta. Perustajien ajatuksena oli yhtiön jatkuvuuden turvaamisen ohella tukea tärkeiksi ja arvokkaiksi kokemiaan pyrkimyksiä.

OLVI-säätiön hallitus vuonna 2019: teollisuusneuvos Heikki Sirviö, hallituksen puheenjohtaja, Timo Hortling, hallituksen varapuheenjohtaja sekä muut jäsenet emerituspiispa, dosentti Wille Riekkinen, kehitysjohtaja Minna Aronen ja asianajaja Jari Kääriäinen. Säätiön asiamies on Mervi Toivainen.

OLVI-säätiön vuonna 2018 myöntämien apurahojen, stipendien ja avustusten määrä on 2,8 miljoonaa euroa.

 Lisätietoja:

Heikki Sirviö
OLVI-säätiö, hallituksen puheenjohtaja p. 0500 676 814

Niina Mäntyniemi
Maaseutuammattiin ry, toiminnanjohtaja, puh. 0400 58 229,
niina.mantyniemi(at)maaseutuammattiin.fi

Share

Related: Tiedotteet


OLVI-säätiö rahoittaa Neurochallenge-​kilpailua neljänä vuonna

24.4.2023

OLVI-säätiö myönsi Savonia-ammattikorkeakoululle 120 000 euron apurahan Neurochallenge-tapahtumasarjan toteuttamiseen. Aivoterveyteen liittyvä innovaatiokilpailu järjestetään neljänä perättäisenä vuonna.

OLVI-säätiön jakamat apurahat vuonna 2022

12.12.2022

Demografinen muutos (väestön kehitys, suuruus ja rakenne sekä väestössä tapahtuvat muutokset), kestävyysvaje ja eriarvoistuminen korostivat säätiön merkitystä osallisuuden kasvattajana toimintavuonna.

Vesiympäristön strateginen tutkimus jatkuu säätiötuella

10.10.2022

Vesiympäristön kestävä käyttö vaurauden ja hyvinvoinnin kiihdyttäjänä -tutkimusohjelman jatkaminen -hankekokonaisuus jatkuu vuosina 2023–2024. Rahoittajina ovat Jenny ja Antti Wihurin rahasto, OLVI-säätiö ja…

Haetaan: Vanhuuteen varautumisen koordinaattori

7.10.2022

Vanhustyön keskusliitto yhdessä OLVI-säätiön kanssa hakee vanhuuteen varautumisen koordinaattoria 9.1.2023 alkaen. Vanhuuteen varautuminen on ennakointia ja oman elämän suunnittelua omannäköisen, mielekkään ja hyvinvoivan…

OLVI-säätiön apurahamyönnöt kevät 2022

17.6.2022

Keväthaussa 2022 OLVI-säätiö vastaanotti yhteensä 475 hakemusta. Apurahapyynnöt nousivat ennätyskorkealle yli yhdeksään miljoonaan euroon. Vuosittain säätiö jakaa noin 3 miljoonaa euroa apurahoina, avustuksina ja…

Ilo yltää kaikkialle – Sairaalahuvipuisto avautui Taysiin

24.5.2022

Maailman ensimmäinen sairaalahuvipuisto vietti avajaisiaan Taysissa 24.5.2022. Särkänniemen ideoima ja suunnittelema ja yhteistyökumppaneiden toteuttama kokonaisuus ilahduttaa Taysin lasten ja nuorten sairaalan pieniä potilaita…