Accessibility tools

Sulje
Tiedotteet | 17.9.2019

Liikkumisrajoitteiset nuoret haluavat hyödyntää digitaalisuutta toiminnassaan

Liikkumisrajoitteisten nuorten toiveita ja mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa on selvitetty. Nuoret haluavat vaikuttaa yhteiskunnassa ja parantaa vammaisten asemaa muun muassa digitaalisen teknologian avulla.

Invalidiliiton ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian tutkimus tarkasteli liikkumisrajoitteisten nuorten mahdollisuuksia mielekkäisiin aktiviteetteihin ja toimintamuotoihin yhteiskunnassa. Tutkimuksessa tarkasteltiin nuoria kiinnostavia tapoja toimia ja asioita, jotka estävät niiden aloittamisen.

– Saimme selville, että monia nuoria kiinnostaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja etenkin vammaisten aseman parantaminen, sanoo tutkija Susan Eriksson.

Yksittäisistä toimintamuodoista nuoria kiinnosti erityisesti digitaalisen teknologian tarjoamat laajat mahdollisuudet tuottaa mielekkäitä aktiviteetteja. Digitaalisen toiminnan ympärille on mahdollista luoda paitsi pelaamiseen, koodaamiseen ja ohjelmointiin, myös monenlaiseen muuhun luovaan toimintaan liittyviä kulttuurisia ryhmittymiä ja verkostoja, vaikuttamiskanavia, harrastuksia ja fanikulttuureita sekä jopa ansaitsemisen mahdollisuuksia. Näiden uusien toimintamuotojen lisäksi digitaalisuus innostaa paitsi sinänsä, myös luovan toiminnan ja oppimisen mahdollistavana välineenä – erilaiset sovellukset tarjoavat välineitä taiteelliseen luovuuteen, mutta myös esimerkiksi hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja elämänhallintaan.

Kuitenkin myös yhteisöllisyys muiden nuorten kanssa nousi olennaisesti esiin, ja siihen liittyvien toimintamuotojen kehittämistä pidettiin tärkeänä.

– Esteellisyys, syrjintä ja henkilökohtaisen avun puute koettiin suurimmiksi esteiksi mielekkään toimintamuodon aloittamiselle, jatkaa Susan Eriksson.

– Rakennetun ympäristön esteettömyyden lisäksi esteettömyys ja saavutettavuus koskevat myös esimerkiksi liikenne- ja matkailu- ja ravitsemuspalveluita tai vaikkapa verkkopalveluita. Syrjintä on noussut vahvasti esiin myös aiemmassa OLVI-säätiön rahoittamassa tutkimuksessa, jonka 1. osa julkaistiin viime viikolla, kertoo Invalidiliiton tutkimusjohtaja Sinikka Hiekkala. Tutkimukseen tästä > Liikkumisrajoitteisten nuorten määrästä on saatavilla ensimmäistä kertaa tutkittua tietoa

– Osallistumiskeinojen lisääminen on yksi tapa ehkäistä ja estää syrjäytymistä. Henkilökohtainen apu on tähän yksi ratkaisu, jatkaa Hiekkala.

Liikkumisrajoitteisten nuorten haastatteluja tehtiin yhteensä 17 ja niihin osallistui yhteensä 27 nuorta. Tutkimus rahoitettiin Invalidiliiton OLVI-säätiöltä saamasta apurahasta sekä Invalidiliiton ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian omarahoituksella. Tutkimus on toinen osa tutkimushankkeesta, joka selvitti valtakunnallisesti fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten nuorten määriä sekä heidän tarpeitaan ja toiveitaan mielekkäistä toimintamuodoista yhteiskunnassa. Ensimmäisessä osassa selvitettiin fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten nuorten määriä yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa. Tänään julkaistussa toisessa osassa nuoret kertoivat tarpeistaan ja toiveistaan. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelumenetelmällä fokusryhmä- ja yksilöhaastattelujen avulla alueellisesti eri puolilla maata asuvien nuorten keskuudesta.

Lisätiedot:
Susan Eriksson, tutkija, [email protected], p. 040 684 7702
Sinikka Hiekkala, tutkimusjohtaja, [email protected], p. 0500 362 623.

Lähde ja kuva: Invalidiliitto ry

 

 

 

 

 

Share

Related: Tiedotteet


Harrastavien lasten ja vähän liikkuvien aikuisten hyvinvointi lisääntyi OLVI-säätiön tukemassa hankkeessa

11.6.2025

Säätiön tuella toteutetussa Ilolla-hankkeessa seurat ja perheet saivat lisäkoulutusta, jonka myötä lasten ja nuorten harjoitteluun ja kisapäiviin liittyvät käytännöt paranivat. Hyvinvointineuvonta auttoi lisäämään yli…

Tenniksen riemua Iisalmessa – OLVI-säätiön tukema Avoimet ovet -tapahtuma toi lajin tutuksi kaikille

9.6.2025

Iisalmessa järjestetty Avoimet ovet -tapahtuma lauantaina 17.5. houkutteli paikalle runsaasti tenniksestä kiinnostuneita kaikenikäisiä osallistujia.

Tulevaisuuteen vaikuttavia tekoja: OLVI-säätiö myönsi 1,28 miljoonaa euroa apurahoina ja avustuksina

29.5.2025

OLVI-säätiö on tehnyt kevään 2025 apurahakierroksen päätökset. Apurahoja ja avustuksia myönnettiin yhteensä 1 284 871 euroa 127 hakemukselle. OLVI-säätiön apurahat ja avustukset edistävät tutkimusta, koulutusta, kulttuuria…

Perheitä tukemalla ehkäistään monia ongelmia – Jo yli neljätuhatta vanhempaa ja lasta on päässyt voimauttavaan leiritoimintaan OLVI-säätiön rahoituksella

21.5.2025

Monelle perheelle ei ole itsestään selvää tai taloudellisesti mahdollista päästä pois omista ympyröistä tai edes omaa paikkakuntaa kauemmas. Nuorisokeskus Metsäkartanon Voimaa vanhemmuuteen -hankkeen leireillä tuetaan…

Ikääntymistä voi ja kannattaa ennakoida – OLVI-säätiö tukee Vanhustyön Keskusliiton tärkeää työtä

6.5.2025

Ikääntymisen ennakointi auttaa yksilöitä ja koko yhteiskuntaa. Vanhustyön Keskusliitto tarjoaa tietoa ennakoinnista ja järjestää vanhuuteen varautumiseen liittyvää toimintaa ikääntyville ja heidän läheisilleen.…

OLVI-säätiön myöntämät apurahat vuonna 2024

22.12.2024

OLVI-säätiö myönsi apurahoja vuonna 2024 yhteensä 2 456 255 euroa. Apurahapotti jakaantui 199 hakijan kesken säätiön apurahakohteisiin: Lapset ja nuoret: 1 049 635 euroa, vanhukset: 399 120 euroa,…