Accessibility tools

Sulje

Tiedotteet


Kansallinen lasten ja nuorten kivunhoidon ja tutkimuksen keskus aloitti toimintansa

15.6.2020

Uudessa lastensairaalassa aloitti kesäkuun alussa toimintansa Kansallinen lasten ja nuorten kivunhoidon ja tutkimuksen keskus, joka parantaa lasten kivunhoidon laatua ja saatavuutta Suomessa. Uuden lastensairaalan tukisäätiö…

OLVI-säätiö ja IPK ry – täysi kentällinen tukea Ylä-Savoon koronapandemian aikana

22.4.2020

Ylä-Savon alueen yhteisvastuuhenkeä koetellaan nyt aivan uudenlaisen tilanteen edessä. Korona-aika ajaa yrityksiä taantumaan ja perheitä ahdinkoon. Myös Ylä-Savon alueella kärsitään nyt lomautusten ja työttömyyden…

OLVI-säätiö mukaan Jokaiselle lapselle lounas –kampanjaan

27.3.2020

Koulujen siirtyminen etäopetukseen ja ison joukon lapsia jääminen pois päiväkodeista merkitsee monelle lapselle sitä, että he menettävät mahdollisuuden lämpimään ruokaan päivän aikana. Osalle lapsista tämä ruoka voi…

Koronan vaikutukset OLVI-säätiön apurahahakuun

17.3.2020

Koronatilanteella ei ole vaikutusta OLVI-säätiön kevään 2020 apurahahakuun. Hakuaika päättyy 31.3.2020.

Korvaamaton säätiötuki

2.3.2020

Vuonna 2018 Säätiöt ja rahastot ry:n jäsenet rahoittivat tiedettä 223 miljoonalla eurolla, taidetta 63 miljoonalla eurolla ja muuta yhteiskunnan kehittämistä 164 miljoonalla…

OLVI-säätiöltä elintarviketeollisuuden tuotekehitystä tukeva professuuri

15.2.2020

Elintarvikkeisiin liittyvää tutkimusta ja opetusta vahvistetaan Itä-Suomen yliopistossa lahjoitusprofessuurilla ja uudella tutkimusympäristöllä, jotka tukevat myös elintarviketeollisuuden tuotekehitystä.

Aivoterveys ikääntyvän väestön haasteena

27.1.2020

Kansallinen neurokeskus ja OLVI-säätiö haastavat totutut tavat rahoittaa tieteellistä tutkimusta järjestämällä tutkijoille maaliskuussa pitchauskisan, jonka voittaja saa 30 000 euron rahoituksen vanhusten aivoterveyttä…

OLVI-säätiöltä 3,4 miljoonaa euroa yhteiseksi hyväksi

5.12.2019

OLVI-säätiön hallitus päätti 3.12.2019 pidetyssä kokouksessaan yli miljoonan euron apurahapotista. Vuoden 2019 kevät- ja syyshakujen myöntösumma nousi näin yhteensä 3,4 miljoonaan euroon. Säätiön hallitukseen vuoden…

OLVI-säätiö 64 vuotta

1.11.2019

E.W. ja Hedwig Åberg allekirjoittivat säätiön säädekirjan 1.11.1955 Iisalmen panimokaupungissa. Säätiön nimeksi määrättiin OLVI-säätiö ja sen kotipaikaksi Iisalmi. Säätiön peruspääomaksi E.W. Åberg luovutti enemmistön…